6.5.2015

Uskaltauduin Kansallisteatterin kellariin kohtaamaan kirjailijoita





Suuntasin maanantai-iltana Kansallisteatterille Helsinkiin iltapalan ja kirjallisuuskeskustelun toivossa. Kyseessä oli WSOY:n, Tammen, Johnny Knigan ja Kansallisteatterin järjestämä klubi-ilta bloggareille enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Olen kirjoittanut blogiani omassa pienessä kuplassani ja pelkäsin, että ehkä minulla on ollut turhan romanttinen kuva koko blogien maailmasta tuolla kaupallisen maailman pyörteissä. Ehkä siellä taustalla pyörisi joitain hämäriä kustantamoiden tyyppejä, jotka mainostavat uutuuksiaan ja kehottavat kirjoittamaan niistä mahdollisimman raflaavasti. Vievät kännykät ja sitovat kädet. Ryöstävät viattomuuden ja rehellisyyden.

Ilta olikin jopa yllättävän rento. Kirjailijoita haastateltiin, puhuttiin teatterista, viiniä ja salaattia nautittiin ja päästiin tapaamaan muita bloggareita. Haastattelut eivät tuntuneet mainoksilta vaan kyseessä olivat ihmiset, jotka selkeästi rakastivat kirjoja ja teatteria, ihan vain puhumassa keskenään. Yksinkertainen resepti ja siksi ehkä niin vangitseva.

Saapuessani teatterin kellariin huomasin olevani vieraiden joukossa hyvin yksin sukupuoleni edustajana enkä tästä ollut kovin yllättynyt kun olin kuitenkin kirjabloggaajien ympäröimänä. En myöskään ole maailman verkostoitunein bloggaaja, joten naamat olivat tuttuja lähinnä erinäisten blogien sivuilta tai viime vuoden kirjamessuilta. Oli siis myös siksi mukava huomata tunnelman olevan valmiiksi intiimi ja lämmin. Harva paikka olisikaan yhtä kulttuurielämän keskiössä kuin juuri Kansallisteatterin kellari ja sen tunnelma oli juuri sopiva juttelulle tarinoista.


Saimme hieman maistiaisia Kansallisteatterin tulevasta näytelmästä Onnellisuuden Tasavalta kun näyttelijä Hannu-Pekka Björkman lausui siitä muutamia osia ohjaaja Minna Leino (keskellä) seuranaan. Pään menettämisen uhalla ei esityksestä saa paljastaa liikoja, mutta sanon vain, että tiedän satavarmasti tämän olevan näytelmä minun makuuni. Siinä liikutaan Danten Jumalaisen Näytelmän jalanjäljissä Martin Crimpin tekstin pohjalta. Leino taas vaikutti ihmiseltä, jonka kanssa olisi halunnut jutella pidempäänkin. Sääli, etten ikinä nähnyt tämän edellistä ohjaustyötä Kuningas Kuolee (2013) Kansallisteatterissa.


Lavalle asteli myös Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho itse ja tuli olo, että bloggareitahan oikeasti taidetaan arvostaa. Kulttuurin etulinjasta jopa puhuttiin yhteydessämme vaikka tämä ehkä luokin lähinnä suorituspaineita.

Myllyaho on ohjannut näytelmän Alli Jukolan Tarina, joka pohjautuu Riina Katajavuoren (keskellä) kirjaan Wenla Männistö (2014). Kirja on päivitys Aleksis Kiven Seitsemästä Veljeksestä, mutta ei päivitys siinä mielessä kuin jokin Aku Ankan tyylinen modernisointi olisi vaan kirjassa todella muunnetaan tarinan henki toisenlaiseksi. Se ei uudista vain Kiven kirjaa vaan koko kulttuurillista ilmiötä, jota Seitsemän Veljestä edustaa erinäisine uudelleensyntymisineen. Olinkin jo kuuntelemassa viime vuoden puolella Porvoon Taidetehtaan sananäyttämöllä kuinka Katajavuori puhui uutuudestaan.

Myllyaho ja Katajavuori keskustelivat muun muassa siitä miten moniääninen kirja taipui monologiksi ja minkälainen prosessi esimerkiksi näytelmän musiikin laatiminen oli. Wenla Männistö itsessään sisältää useita lyriikoita, joista osa päätyi näytelmään Samuli Laihon sovituksina.

Illan päätteeksi saimmekin kunnian päästä katsomaan Alli Jukolan Tarina Kansallisteatterin Willensaunaan. Melkoista hemmottelua siis, mutta sekä näytelmästä, että kirjasta vielä myöhemmin lisää Lukupinossa.


Ehkäpä hauskinta antia illassa oli jo absurdimaisia piirteitä ottanut haastattelu kun ruotsalainen Christoffer Carlsson (vasemmalla) kertoi kirjoistaan Varjot (2013) ja Ääret (suomeksi 2015). Edellämainittu kirja oli Ruotsin Dekkariakatemian vuoden rikoskirja ilmestymisvuonnaan ja jälkimmäinen jatkaa sen tarinaa nykyajassa.

Haastattelu oli hieman irrallinen kun harhauduttiin välillä pohtimaan voisiko haastateltava olla melkein haastattelijan poika ja muutenkin koko hetki oli monien naurujen saattelema. Vaikkakin aiheena kirjoissa ovat erilaisten antifasististen ja kansallismielisten ääriryhmien törmäämiset.

Carlssonin mukaan ryhmien sisältä on tullut molemmilta palautetta, jossa sanotaan, että juuri sellaista se on. "Näin voisi oikeasti tapahtua". En ehkä vielä puoli vuotta sitten olisi näihin kirjoihin tarttunut, mutta Erik Axl Sundin ja Åke Edwardsonin myötä suhtautumiseni dekkareihin, ja etenkin ruotsalaisiin sellaisiin, on hieman parantunut.


Teatteri-ihminen, dramaturgi-ohjaaja Saara Turunen (oikealla) kävi myös juttelemassa bloggareiden kanssa, mutta ei niinkään teatterityöstään vaan uudesta kirjastaan Rakkauden Hirviö (2015).

Turunen kertoi kirjan olevan melko henkilökohtainen ja sisältävän paljon osia tästä itsestään. Tämä on ilmeisesti käsitellyt itseään melko raadollisestikin, koska haastattelijan kysyessä miten Turunen näkee päähenkilön, vastasi tämä "vitun rasittava".

Kirja on nuoren tytön kasvutarina ja sinänsä mielenkiintoista lukea miten aihetta on tällä kertaa lähestytty. Kirjasta on kirjoitettu pitemmin muun muassa Mari A:n blogissa.


Pauliina Susi oli kertomassa kirjastaan Takaikkuna (2015), jossa liikutaan kyberturvallisuuden aihepiirissä. En kirjan ilmestyttyä tiennyt haluanko siihen tarttua, koska jotenkin siitä tuli mieleen Dan Brownin Digital Fortress-tyylinen jännäri, joka ei minua oikeastaan kiinnosta.

Yksi pieni yksityiskohta sai kuitenkin huomioni heräämään kirjan suhteen. Nimittäin sen kaikki 555 sivua kertovat vain noin puolentoista vuorokauden sisällä tapahtuvista kohtauksista. Tämän tyyliset tarinat ovat aina vedonneet minuun ja onhan se myös mielenkiintoista saada suomalainen näkökulma nettiajan haasteisiin.

Susi kertoi itse teippaavansa aina läppärinsä kameran piiloon vakoilijoiden pelossa ja muutenkin kirjan kirjoittamisen myötä huolestuneensa siitä kaikesta tietomäärästä mitä meistä on olemassa. Voin samaistua. Itselläni on myös kamera piilossa ja olen kivuliaan tietoinen, että en kirjoita tätäkään tekstiäni vain viattomille kulttuurinystäville vaan kaikki sanani ja linkkini varmasti rekisteröidään johonkin.


Klubi-illan päätti hieno tapahtuma kun JP Koskinen ja Elina Hirvonen haastattelivat toisiaan uutuuksiensa tiimoilta. Etenkin Hirvosen kirjaa Kun Aika Loppuu (2015) olen odottanut pääseväni lukemaan. Olen kuullut siitä huomattavan määrän hyviä sanoja viime aikoina. Kirja sijoittuu lähitulevaisuuteen ja käsittelee kotimaista terrorismia kuulemma hienolla tavalla. Sen enempää en itsekään halua vielä kirjasta tietää, sillä haluan tarttua siihen puhtain ajatuksin.

Koskisen kirja Kuinka Sydän Pysäytetään (2015) liikkuu Talvisodan värittämässä maailmassa, mutta ei tämän mukaan ole kuitenkaan varsinainen sotakirja. Sota on vain jotain mikä sattuu vaikuttamaan kirjan ihmisten elämään. En tiedä onko tämä välttämättä tyyliseni kirja, mutta aion kuitenkin ottaa riskin kun vain lukupinoni tuosta hieman kevenee. Saan ainakin kerralla kunnon annostuksen suomalaista kirjallisuutta pitkästä aikaa. Häpeällisen vähän olen siihen perehtynyt.


Teatterikokemukset toivottavasti lisääntyvät vielä Lukupinossa myöhemmin. Jo pelkästään Kansallisteatterissa on menossa monia kirjanystävälle kiinnostavia projekteja. Näistä siis lisää myöhemmin.



5 kommenttia:

  1. Erittäin mukava teatteripostaus. Hauska tutustua Lukupinoon ja sen kirjoittajaan.

    Itse enemmän näytelmien lukija kuin teatterissa kävijä, mutta yhtäkaikki näytelmät viehättävät. Draaman teoria oli aikanaan yksi sivuaineeni opinnoissa.

    Toivottavasti tärmäillään taas blogitilaisuuksissa :) Wayward Pines - bloggaukseni löytyy täältä:

    http://ritamentor.blogspot.fi/2015/05/blake-crouch-wayward-pines-ei-pakotieta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Northern Exposure ja Picket Fences pyörivät minullakin päässä Pinesia lukiessa. Oli tosiaan mukava tavata!

      Poista
  2. Kiva artikkeli. Oli kyllä mukava ilta :-) Harmillisen vähän oli bloggaajaverkostoitumiseen aikaa, mutta ehkä ehdimme vaihtamaan muutaman sanan joku toinen kerta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti. Viimeistään tosiaan syksyllä uudestaan.

      Poista
  3. Ihanaa kuulla, että olette viihtyneet! Ja todellakin laitamme nyt korvan taakse toiveen siitä, että varaamme reilusti aikaa bloggareiden keskinäiselle verkostoitumiselle.
    Syksyllä nähdään!

    VastaaPoista