Aleister Crowley - Suuren Pedon elämä ja teot

"Aleister Crowley - Suuren Pedon elämä ja teot" on viime vuonna ilmestynyt kirja englantilaisesta okkultistista, maagikosta, taiteilijasta, runoilijasta, kirjailijasta ja vuorikiipeilijästä, Aleister Crowleysta (1875-1947). Jo miehen ansiolista siis kertoo, että jotain herkullista on luvassa. Kirjassa käydään läpi Crowleyn koko elämä ja välillä meno tosiaan yltyy melko vauhdikkaaksi. Pahamaineisesta kulttihahmosta saadaan kirjassa melko kattava läpileikkaus.

Kirjailija Gary Lachman on itsessään mielenkiintoinen tapaus. Mystiikasta laajemminkin kirjoittanut Blondien entinen basisti kertoo kirjan alussa omasta suhteestaan, sekä 60-70-lukujen populaarikulttuurin innostuksesta, Crowleyn magiaan. Tämä mainitsee otteensa olevan kriittinen, mutta kun kirjaa käy läpi, niin lukija saattaa äkkiä huomata, että tietyt magiaan liittyvät yliluonnolliset teemat kirjailija käsittelee melko hövelisti.

Lachman kertoo miten innostui Crowleyn teksteistä, harjoitti tämän rituaaleja ja jopa liittyi Crowleyn opetuslasen kulttiin. Myöhemmin Lachman sai kuitenkin tästä seurasta tarpeekseen ja tekstistä on mielestäni aistittavissa pieni katkeruus ja pettymys Crowleya kohtaan. Tämä tuo kuitenkin kirjaan mielenkiintoisen lisämausteen, vaikka sitten aidon kriittisyyden hinnalla. Varsinainen kriittisyys siis tuntuu kohdistuvan Crowleyn persoonaan itsessään eikä oikeastaan okkultisimiin ja Crowleyn väitettyihin tekoihin.

Kirja toimiikin juuri siellä fiktion ja faktan välimaastossa. Crowleyn elämää varjostaa suuri myyttisyys eikä kirja lähde tätä oikeastaan rikkomaan. Kotimaisittain kirjasta tulee mieleen esimerksi Ville Haapasalosta kertovat kirjat, joissa ei myös oikein tiedä mihin uskoisi. Hienoa näissä tarinoissa onkin se, että ei sillä ole niin väliä mikä on totta ja mikä ei. Tarina on silti hemmetin mielenkiintoinen ja se kriittisyys pitää muutenkin löytyä loppupeleistä lukijasta itsestään.

Maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka uskovat erilaisiin taikauskoihin. Oli kyse sitten uskonnosta tai okkultismista, niin taikausko syntyy suurista tarinoista ja historiallisista liiotteluista. Joskus erilaiset yhteensattumat tulkitaan miten halutaan ja selittämätön laitetaan samantien magian piikkiin. Esimerkiksi Crowleyn kirja sattui olemaan juuri 666:s kirja, jonka arvostelen Goodreadsissa. Mielestäni hulvaton yhteensattuma, mutta joku voisi tästä vakavalla naamalla päätellä ties mitä pirullista peliä. Crowley itse näki yhteensattumat eräänlaisena "jungilaisena synkronisiteettina". Palapelinä, jota tulkita esimerkiksi kabbalaisin metodein.

Salaisuudet vahvistavat taikauskoja. Näihin myös Crowley tukeutui maineettaan pönkittäessään. Salaiset seurat ja suuret mestarit luovat kuvaa jostain hyvin eksklusiivisesta, johon halutaan mukaan erityisyyden toivossa. Halu pois massasta ruokkii Crowleyn kaltaisia kulttien perustajia. Salaisuus osaltaan vastaa myös kysymykseen "jos magia on todellista, miksi kaikki eivät ole siitä tietoisia?". Itse ajattelen niin, että jos magia olisi todellista, niin parhaiten sen todistaisi se, että kaupalliset yhtiöt kuten Apple tai Microsoft olisivat jo tuotteistaneet okkultismin omiin käyttötarkoituksiinsa.

Etenkin 60-luvulla kuitenkin etsittiin jotain erityisyyttä. Nuorison halu erottautua omana sukupolvenaan oli todella herännyt vuosikymmen takaperin ja nyt haluttiin jotain enemmän. Crowley tarjosi tälle sukupolvelle jotain todella shokeeraavaa. Tämän seksin, magian ja huumeiden täyttämä maailma vetosi moniin ja ei ole ihme, että niin monet 60-70-luvun tähdet ottivat Crowleyn omakseen. Tämän nimi voidaan yhdistää esimerkiksi The Beatlesiin, Led Zeppeliniin, Black Sabbathiin, David Bowieen ja The Doorsiin. Lachman kirjoittaa:

"Nuoret halusivat elämältään muutakin kuin talon, auton ja 2,5 lasta, jotka amerikkalainen unelma heille tarjosi, ja uudelleen virinneisiin okkulttisiin ja mystisiin ajatuksiin perehtyminen tuntui positiivisemmalta vaihtoehdolta kuin 50-luvun tarkoitukseton kapina. Kun orastava nuorisokulttuuri löysi suunnan, se ymmärsi, että "järjestelmä" kiteytyi rationaaliseen ja materialistiseen filosofiaan, joka kielsi magian, mystiikan ja henkisyyden ja piti niitä taikauskoisena hölynpölynä."

Kyse oli siis osaltaan tietynlaisen uuden romantiikan synnystä. Crowley tarjosi myyttisen hahmon, joka oli materiaalisen maailman yläpuolella.

Crowleyn oma kirjallinen tuotanto oli mittava. Aikanaan huomiota sai esimerkiksi Diary of a Drug Fiend (1922), jossa Crowley häpeilemättä kuvaili heroiinin täyttämiä päiviään. Tämän "pääteokseksi" Crowley itse määrittele Lain Kirjan. Maagisen tekstin, jonka tälle saneli henkin "Aiwass". Kirja on edelleen Theleman luostarin tärkeä hengellinen teos.

Pedanttina kirjabloggaajana luin toki myös tämän Lain Kirjan. Sitä voisi luonnehtia sekavaksi jaaritteluksi mausteena outoja jumalnimiä, mutta ymmärrän toki, että kirjassa piilee myös sisäinen logiikkansa. Kuten useat sisäiset logiikat, niin tässäkin tapauksessa pelkään sen kuitenkin kiertävän kehää. Ihmiset tulkitsevat Crowleyn tekstiä muiden "salaisten tekstien" voimin ja päinvastoin. Tämä synnyttää kehän, jossa totuudella ei enää valitettavasti ole paljoakaan liikkumavaraa. Monet kirjan salaisuudet aukeavat laskemalla erinäisiä lukuja tekstistä ja tämä toisaalta saattaa myös aiheuttaa sen vastenmielisyyden minulle. Olen surkea matikassa.

Mielenkiintoisen Lain Kirjasta tekin sen useat viittaukset Crowleyn sanomaan "tee niinkuin tahdot" (do as thou wilt). Yhtymäkohdat muun muassa Nietzschen ja Schopenhauerin käsityksiin "Tahdosta" ovat selvästi näkyvillä. Samoin uuden ajan alku ja yli-ihmisen kaltaiset teemat toistuvat myös Crowleyn ajatuksissa.

Kirjan suurin ansio on siinä säädyttömässä energiassa, joka Crowleyn elämäkerrasta huokuu. Tämä eli oppiensa mukaan ja teki niinkuin tahtoi. Tämän elämä onnistuu shokeeraaman yhä nykypäivänä vaikka Crowley itse eli säädyllisellä viktoriaanisella ajalla. Tämän maagiset harjoitukset olivat kirjasta päätellen useimmiten seksuaalisia luonteeltaan ja välillä joutuu jopa ihmettelemään miten Crowley sai houkuteltua niin monia ihmisiä mukaan rituaaleihinsa. Tilausta okkultisille seuroille tuntui kuitenkin olevan ja Crowley liikkuin niiden parissa kuin kala vedessä. Kirja innostaa etsimään lisää tietoa tästä iljettävästä miehestä, josta ei vain saa tarpeekseen. Tämä on saastainen ja rietas kirja, josta Crowley olisi varmasti ollut ylpeä. Tämä on siis tarina, jota et ehkä halua myöntää haluavasi lukea, mutta luet kuitenkin, koska tämä vain kiinnostaa meitä, halusimme tai emme.

Aleister Crowley, Suuren Pedon elämä ja teot, Gary Lachman, 2015, Like, suom. Ilkka Salmenpohja, arvostelukappale